Enpä ole vähään aikaan tätä päivittänyt. Muru jäi työttömäksi, joten minä olen palannut "sorvin ääreen". En sentään työskentele jokapäivä, mutta kun teen, tiedän tehneeni. Työvuoroni ovat 12,5 tuntisia.

Yritän tässä sivussa järjestää pojalle 7v synttäreitä, eli lastenkutsuja. Hiki nousee otsalle jo niitä ajatellessa. Viime vuonna touhu meni yleiseksi hulinaksi, joten nyt aion järjestää aikuisen vetämää ohjelmaa jokaiselle minuutille.

Pahoilta murtumilta olemme välttyneet. Loppiaisena liukastuin jäällä ja sain selkänikaman painuman. Seuraavana päivänä kiirehdimme Intersportiin ostamaan minulle Icebug nastakengät. Ovat olleet todella hyvät! Niillä pysyy pystyssä säällä kuin säällä. Sisällä kävellessä kengistä lähtee kova mekkala. "Rousk, rousk, täältä tullaan". Työkaverit jo vitsailivat aiheesta. "Sä oot niin lyhyt, ettei sua nää, mutta jo kaukaa kuullaan että olet tulossa".

Unohdinkin kertoa, että syksyllä 2010 mursin ristiluuni. Kipitin innoissani Hakaniemen halliin herkkuja hakemaan, kun kompastuin portaaseen ja sain murtuman. Neljä viikkoa tuska oli helvetillinen, sillä eihän äitiyslomalla saa sairaslomaa. Reinin lihasta hankitut herkut lohduttivat vain yhden illan.

Tänään onnistuin taas. Kävelin huolimattomasti ainakin pari numeroa liian isoissa sukissa (Murun sukat) ja jotenkin onnistuin astumaan vinoon. Pikkuvarvas vääntyi alle ja jalkapöytäni sanoi "raks". Tiesin heti, että nyt murtui viides metatarsaali. Vaikka on lauantai, Murun piti mennä töihin, joten soitin anopin hätiin. Anoppi kaahasi paikalle ja minä lähdin tutustumaan terveyskeskuspäivystykseen. Onneksi oli aamu, eikä yö! Yöllä noissa paikoissa saa pelätä enemmän muita potilaita, kuin kivuliaita toimenpiteitä!

Tunsin itseni tervetulleeksi, kun ilmoittautumisessa mies tokaisi: "Ei tämä ole sun alueen päivystys, mutta voidaan me sut hoitaa"...Sanoin meneväni mielelläni muualle, jos hoidatte kuljetuksen! Haukotellen nuori mies tuumasi: "No voit sä jäädä tännekin, mutta kontrollit hoidetaan sitten muualla".

Etenin kohti aulaa (pyörätuolilla) ja totesin olevani oikeassa paikassa, kun huomasin seinällä  räikeänpunaisen kyltin: "Käsihuuhde EI sisällä alkoholia!!!" Lappu oli aseteltu käsihuuhde pumpun ja juoma-automaatin väliin. Nauroin lähes ääneen! Kuinka moni yön kävijä on yrittänyt parannella olojaan käsihuuhteella!?

Sain tosi hyvää ja ripeää hoitoa, en voi valittaa. Mutta edessä on viikko yksin kahden lapsen kanssa jalka murtuneena. Aika haastavaa. Muru lähtee työmatkalle, mutta onneksi anoppi on lähellä. Ihminen selviää monesta kunhan vain haluaa. Mä olen jo suunnitellut monta metkua, miten vauvaa voi hoitaa kipsin ja keppien kanssa. Toteutus onkin sitten jännittävämpi puoli. Se jää nyt nähtäväksi, kuinka meidän käy

Olin unohtanut koko blogini, oops. Notkuin netissä muuten vaan ja seikkailin sosiaalisessa mediassa. Viime yönä joku oli kommentoinut kirjoituksiani ja siitäpä muistinkin taas tämän päiväkirjapuuhani.

Perheen pienin täyttää kohta 10 kuukautta ja isompi häiskä on siirtynyt vain osa-aikaiseksi päiväkodissa. Näiden tyyppien kanssa kun puuhailee koko päivän ja hoitaa siinä samalla tiskit, pyykit, kaupat ja ruuat, ei vaan aina muista omia harrastuksiaan.

Lastenklinikalla juostaan kaiken aikaa pikkuväen kanssa. Tälläkin viikolla meillä on sinne kaksi käyntiä. Harmi, ettei kyseiseen lafkaan saa kanta-asiakas korttia. Joka kerta, kun astumme ovesta sisään, tilini hypähtää lähes 30 euroa pakkasen puolelle. Ei voi mitään. Jotkut käyvät teatterissa -me käymme sairaalassa. Toisaalta, lähes samalta se tuntuu. Poika heittäytyi maanantaina erittäin teatraaliseksi klinikan aulassa ja minä jo hätäännyin. Hän kaatui selälleen penkkirivin päälle, puristeli vatsaansa ja voihki! Tirautti pari kyyneltäkin ja tuumasin, että taidetaan lähteä uutta lähetettä noutamaan.

Minimies valitti, kitisi ja käski minun soittaa Murulle. Tungin porukan taksiin ja pohdiskelin tutun kuljettajan kanssa, mitähän me nyt tehdään. Ajetaanko terveysasemalle vai Pikku Jättiin, jonne pääsee jonottamatta. Matkalla mölyisä potilaani ilmoitti, ettei pysty liikkumaan jollei saa ruokaa heti. Kuolemakin kuulemma uhkasi...No, kurvasimme pikaruokalan kautta ja ihme tapahtui. Lastenateriaan kuului lelu! Sen saatuaan, vatsakipu katosi välittömästi. Niinpä niin, olisihan se pitänyt arvata. Lahjakas pieni hovinarrini. Eipä tule tylsää tai tekemisen puutetta.

Kehaisin tuossa ekologisuuttani, joten pieni sananen siitäkin villityksestä. Minä RAKASTAN ruokaa, olen aina ollut erittäin perso sille. Hakaniemen halli ja Ruohonjuuri ovat tällä hetkellä herkku-keitaani. Reinin lihasta raahaan heidän oman tuotantonsa luomu-lihaa ja Ruohonjuuressa flippaan aina Visani kanssa. Visa-kortti pitäisi muuten tehdä laittomaksi äitiys- ja hoitovapaalla! Miten ihmeessä laskusta selviää kun tulot tippuvat....Nooh, onhan sitä ennenkin netissä kaikenlaista myyty, jotta saa laskut hoidettua

Täällä on juotu pullotettua koivun mahlaa sekä opettelin käyttämään linssejä ja soijaa ruokamme valmistuksessa. Kätevää ja helppoa. Muru ei voi sietää hajusteita ja on suorastaan allerginen niille. Kylppärissämme onkin sitten eri osasto hajuttomille herkkänahkaisille ja minulle tuoksuista nauttivalle.

Murun mielestä jotkut ihanat tököttini tuntuvat hänen nokassaan siltä, kuin sieraimia rassattaisiin pulloharjoilla.

Pyykinpesuun löysin pesupähkinät Ruohonjuuresta ja niillä nyt puhdistetaan perheemme pyykit. Sinkkuna ostin aina vahvasti hajustettua pesuainetta, jotka huuhtelin vielä mitä imelimmällä huuhteluaineella. Nyt pesupähkinät hoitavat pyykin, joka on noiden herkkänokkien mieleen. Myönnettäköön, tulee ihan hirmuisesti halvemmaksi pitkällä tähtäimellä. Entisen ("luota pinkkiin"), eli Vanish-myrkyn sijaan tahrat poistan sappisaippualla.

Onneksi kylpyhuoneessamme on suuri avattava ikkuna. Sen äärellä saan sentään illalla lakata kynteni kun liuottimen käry kuulemma saa Murun ja Minimiehen voimaan pahoin. Minimies tosin taitaa matkia Murua, sillä hänen ensimmäiset elinvuotensa kämppämme on haissut jos jonkinlaiselta lakalta ja tökötiltä.

Täytyy kyllä myöntää, että pienen miehen hajuaisti on yhä äärimmäisen herkkä. Kirjoitinkin joskus aiheesta. Hän todellakin haistaa vanukaspurkin jopa suljetusta roskakassista. Pesin wc:n, jollin lastenhuoneesta kuului "Miksi täällä haisee ihan uimahallilta?" Saimme lahjaksi käytettyjä lastenvaatteita ja niitä pukiessaan poika tuumasi "Nämä haisevat ihan mun tädiltäni". Toden totta, molemmat käyttävät samaa pyykinpesuainetta.

Tuosta on myös paljon apua. Jos vauvelimme, nyt jo 7kk vanha, on tehnyt kakat housuunsa, minimies osaa kertoa asiasta minulle jopa 3 metrin päästä! Eipä tarvitse minun vaivautua vaippaa vahtimaan.

Sain juuri tiedon, että blogini lähettelee joillekin ilmoituksia siitä, että on tullut uusi päivitys. Olen asiasta pahoillani, enkä tiedä mitä sille pitäisi tehdä, muuta kuin alkaa päivittelemään tätä hieman useammin kuin viimeaikoina.

Entinen Miss Eines (kuten työkaverini minua kutsui), on muuttunut ekoilevaksi luomu-kokiksi! Se vie hieman enemmän aikaa Pilttipurkin avaamisen sijaan, mutta on erittäin palkitsevaa. Prinsessamme kasvaa yläkäyrillä ja paisuu kuin äitinsä. Olemmekin ristineet hänet perheemme Pikku-Amatsoniksi.

Keittelen kasvikset, kanat, lihat ynnä muut eväät ja huristelen sauvasekottimella soseiksi. Ei ne kenellekään muulle tässä perheessä maistuisi, mutta vauva vetelee onnessaan kaikki napaansa. Kukkakaali on hänen herkkuaan, vaikka saa minut kananlihalle. Keiteltyäni koko kukkakaalin kerralla soseeksi, koko kämppämme haisee niin tuhdisti suolistokaasuilta, että heikompia hirvittää! Minä, joka rakastan kosmetiikkaa ja hyviä tuoksuja joudun nöyrtymään paskanhajulle, jotta tyttö saa vatsansa täyteen herkkua.

Eräänä päivänä isoveli saapui kotiin, pysähtyi eteiseen kuin seinään ja huusi: "Äiti MIKÄ täällä haisee?" Yritin selittää, ettei kyse ole nyt vessajutuista vaan kukkakaalista. Sitäpä olikin sitten päiväkodissa tarjottu, keitettynä tietenkin. Minimies ei ollut suostunut edes haarukalla mokomaan koskea. Tädit olivat pakottaneet maistamaan. Se sotii täysin omaa ideologiaani vastaan. Toista ei voi pakottaa syömään, jos iljettää. No hän sitten maistoi vedet silmissään ja uhan alla, jonka tuloksena oksensi koko vatsansa sisällön keskelle ruokapöytää toisten lasten riemuksi. Hoitaja selitti minulle, että kyse on varmasti vellovasta vatsataudista. Totesin siihen tiukkaan sävyyn, että jos he olisivat vaivautuneet lukemaan foniatrin lausunnon pojan syömisestä ja erittäin herkästä oksennusrefleksistä, ette ehkä olisi pakottaneet. Saivatpahan tätöset sitten siivottavaa kiitokseksi.

Murulla on loistava lausahdus pakottamisesta (jota hänkään ei kannata lastenkasvatuksessa). Mitä yhteistä on pinaattikeitolla ja anaaliseksillä? -Jos on pienenä pakotettu, niin ei aikuisenakaan maistu! Okei hieman härskiä, mutta periaate on oikea.

Muru  lähti taas lasten kanssa landelle. Mun pää ei kestä vaihtuvia olosuhteita. Vietin vapaaherrattaren elämää, kunnes tuli  karmaiseva puhelu. ”Moi, minä täällä, vauvaa pisti ampiainen”. Eka reaktio oli paniikki. Noin 30 sekunnin kuluttua sain mainittua kyypakkauksen hoitolaukussa. Siihen muru tokaisi tyynesi:  ”sen mä oon jo antanut ja soitin myös hätäkeskuksesta neuvoja”.  Muru tuntee mut niin läpikotaisin. Jos se olisi ekana soittanut mulle, olisin saanut jengin joukkohysteriaan, eikä kyypakkauksen tabletin liuottaminen maitoon olisi ehkä sujunut niin kätevästi.

Mä sain slaagin. Podin huonoa omaatuntoa siitä, etten ollut lähtenyt mukaan. Koin, että pistos oli kosto minulle. Elämä halusi rangaista äitiä, joka nauttii hetken yksinäisyydestä. Koko poppoo lähti sitten tulemaan kotia kohti ja seuraavan yön vahtasin vauvelia, ettei se saa mitään allergista reaktiota. Kertasin netistä vielä vauvan elvytysohjeetkin, kaiken varalta.

Saimme koko perheen taas kotiin ja täällä nyt nautimme helteestä. Vauva pelkässä vaipassaan ja kaikki muutkin hiippailevat kalsareissaan ympäri kotia. Mulla on sentään paita päällä, ettei minimies häiriinny. Hänestä tissit ovat maailman hassuimmat kapineet, joten pidän ne piilossa. Muuten pikku-ukko ei mistään muusta pysty puhumaan. Tissi "vitsejä" kun ei kukaan jaksa kauaa kuunnella.

Lapset nukahtivat molemmat jo aikoja sitten ja nyt ehdin vähän aikaa puuhastella pyykkien kimpussa. Likapyykkiä kertyi ihan hirmuinen määrä vauvelin olessa mökkeilemässä lähes viikon ajan. Näiden perkaamiseen menee varmasti monta päivää, mutta onneksi on koneet ja laitteet, ettei tarvitse käsin laiturinnokassa pulautusliinoja huuhdella.

Yritin tuossa illalla vääntää vatsalihaksia, jotta tämä roikkuva säkki mahani kohdalla hieman kiinteytyisi. Turhaa työtä, sillä hetken kuluttua Muru tallusteli keittiöstä suuren kulhon kanssa, joka oli täynnä taivaallista kanasalaattia. Hän oli tietysti kipaissut samalla kaupasta ihania salaatin kastikkeita, joita oli ihan PAKKO lorautella joukkoon hieman reilulla otteella. Kolme lautasellista meni niin, että sihinä kuului. Lisää olisin vielä ottanut, mutten kehdannut. Muutenkin viime päivinä ollaan syöty tosi tukevasti herkkuja. Sisäfilettä, mozzarellaa, possua ja kaikkea "pientä kevyttä". Eiköhän meno tasoitu murun loman loputtua, kun on taas niin kiire, ettei ehdi päivisin herkutella. Nyt kun kotona on kaksi aikuista, niin lasten- sekä kodinhoito käy käden käänteessä. En voi valittaa.

Vauvelillahan todettiin myös Osteogenesis Imperfecta. Se ei meitä hätkäyttänyt, sillä niin me arvelimmekin. Siitä, kuinka hauras tämä tyttö on, meillä ei ole vielä mitään käsitystä. Asia selviää viimeistään siinä vaiheessa kun hän lähtee liikkeelle. Minkäänlaisia luukipuja prinsessalla ei selvästikään ole. Isovelihän huusi koko ajan yhtä soittoa tuossa iässä. Lastenklinikalta saimme lainaksi kylpytuen, koska OI-vauvaa ei voi "roikottaa" pestessä kuten tavallista vauvaa. Myös neidin peukalot ovat luksoituneet, eli hieman poissa paikaltaan. Peukkua tukemaan hänelle on jo teetetty elämänsä ensimmäinen peukku-ortoosi. Laitan siitä kuvan tähän, sillä vekotin on niin älyttömän pöhkön näköinen.

Jaahas, vaavi näyttää heränneen iltapalalle. Tuolla hän matkustaa tottuneesti isinsä sylissä olohuoneessa. Mä en kuullut inahdustakaan, mutta Murun tarkat korvat olivat kuulolla. Velliä koneeseen niin jaksaa taas nukkua.

Terveisiä Peukkulasta! :

Olimme koko perheen voimin mökkeilemässä. Itikat pistelivät ja vauvan pepun peseminen ilman juoksevaa vettä on lievästi sanottuna hankalaa. Minä ja 5v minimies olemme kotitonttuja. Tykkäämme olla kaupungissa omassa kodissa ja nukkua omassa sängyssä. Me siis lievästi sanottuna väsyimme. Mies haluaa ehdottomasti olla kesälomansa ensimmäisen viikon maalla, joten päädyimme kolmannen päivän jälkeen kompromissiin. Minä ja minimies tulimme stadiin ja isi sai jäädä mökkeilemään pienen 2kk vauvansa kanssa. Juuri soittelin ja tiedustelin kuulumisia, hyvin kuulemma pärjäilevät. Ihmeellinen mies!  Siellä hän sujuvasti hoitelee vauvelia. Tiskaa tuttipulloja ja keittelee niitä puhtaiksi ilman huolenhäivää. Onneksi luin Eve Hietamiehen ”yösyöttö” kirjan. Se sai mut ekaa kertaa pohtimaan sitä, ettei äiti todellakaan ole aina se paras vauvan hoitaja. Murukin luki kirjan, ylistettyäni sitä niin paljon.

Päästyämme ikiomaan kotikoloomme riisuimme likaiset verkkarimme pois ja tassuttelimme tyytyväisinä ympäriinsä. Ruokaa ei kaapissa ollut, joten tilasimme minimiehen kanssa pizzaa. Makasimme vierekkäin sohvalla, herkuteltiin pizzaa ja katseltiin lastenohjelmia. Mökillä kun ei televisiota ollut. Nautimme kodin mukavuuksista. Minimies rentoutui niin, että nukkui 13 tuntia putkeen, heräämättä kertaakaan. Minäkin nukuin hyvin pitkästä aikaa, sillä kodissa ei ollut vauvaa huutelemassa vellipulloa. Aamulla oli jopa hieman syyllinen olo siitä, että mies on joutunut yksin hoitamaan tytärtään. Soitin ja kysyin miten yö oli mennyt. Muru vastasi iloisena ja rennon kuuloisena. Hyvin on mennyt ja kivaa kuulemma on. En voi valittaa. Miten hyvää tuollainen tekeekään isin ja tyttären suhteelle! Heillä on alusta asti ollut ”omia juttujaan” joista mä olen ihan pihalla. Isi lörpöttelee ja hassuttelee ja vauva nauraa maha kippuralla. Hän oppi yhden kuukauden iässä vastaamaan hymyyn ja nykyään osaa jo nauraakin. Eipä tarvitse prinsessan sitten murrosiässä kerjätä miesten huomiota kyseenalaisin keinoin, jos on saanut sitä koko ikänsä turvallisesti kotona.

Minimies on tyytyväinen kun on nyt saanut äidin jakamattoman huomion. Kävimme äsken ulkoilemassa ja hän lauloi ja rallatti mennessään. Kiukusta tai muustakaan häiriköinnistä ei ole tietoakaan, kun saa taas olla äidin ikioma tähtönen. Terapeuttista siis kaikille, kun ollaan vähän aikaa erossa toisistamme. Pojalle olen yrittänyt selittää, että ikävä on hyvä tunne. Siitä tietää, että välittää toisesta.

Olen ollut kovin kiireinen hoitaessani 5v kesälomalaista ja vauvaa. Päivät sujuvat hyvin leikkipuistossa tai vauva Kinossa ja kauppakeskuksissa shoppaillen. Alennusmyynneistä löytöjä etsien, tietenkin.

Poden huonoa omaatuntoa päivittämättömästä päiväkirjastani, palaan asiaan kyllä pian. Ensi viikolla alkaa miehen kesäloma, joten eiköhän minullekin omaa aikaa järjesty.

Elämä voittaa! Hassu juttu, mutta loppujen lopuksi toivuin kaikesta, nyt yli kolmekymppisenä nopeammin, kuin viisi vuotta sitten. Punasolut palauttivat kuntoni ripeästi (hemoglobiini oli alimmillaan 80) ja tuhti antibioottikuuri korjasi puukon tekemiä vaurioita. Viikko kidutusta ja jälleen elämä on mallillaan. Paljosta voin kiittää silkkaa lääketiedettä (details later). Isän roolia ylistän, sillä tälläkin hetkellä prinsessa makaa vasten paljasta isin rintakehää sydänääniä kuunnellen, samalla kun juo maitoaan. Takataskuni pullistelevat asioista, joista haluan kertoa, joten ehkä ensi viikolla, isyysloman loppuessa, pääsen kirjoittamisessa taas vauhtiin.

Pitkä odotus päättyi vihdoinkin. Pieni tyttömme on täällä. Jo vuorokauden ikäisenä hän oli kiertänyt isin hauraiden sormiensa ympärille. Yhteiselo heillä alkoikin ihan kahdestaan, sillä minä makasin reilut 17 tuntia heräämössä verensiirrossa. Kaikki ei sujunutkaan ihan käsikirjoituksen mukaan, mutta luojan kiitos, olimme maamme johtavassa synnytyssairaalassa. Isi asusti perhehuoneessa tuoreen nyytin kanssa ja hienosti olivat pärjänneet. Ei voi kuin hattua nostaa ensikertalaiselle miehelle, joka jää yksin vastasyntyneen OI-vauvan kanssa ja suoriutuu siitä vielä upeasti! Sama meno on jatkunut kotona, sillä oma vointini on yhä kamala. Isyysloma on maailman paras keksintö, kunhan vain kaikki isät tajuaisivat käyttää sen keskittymällä vain ja ainoastaan olennaiseen. Nukun yhä parit päikkärit päivässä, sillä vartalon kokoaminen vie voimansa. Isi ja prinsessa pärjäävät kyllä, he ovat jo tiivis tiimi. Tuore isä suunnittelee jo tekevänsä itse prinsessan tulevaisuuden vaatteet, sillä kietaisupaidat ynnä muut vauvan ympärille puettavat vaatteet ovat helpoimmat arjessa heikkoluisen neidin hoidossa.

Rauhallista ja mukavaa pääsiäistä kaikille!

Minullapa on tänä vuonna pääsiäismuna omasta takaa:

Sain lopulta tungettua itseni tuolin ja näppäimistön väliin. Läppärin käyttö on jo mahdotonta, sillä jättikokoinen vatsani estää pääsyn tarpeeksi lähelle, jotta voin kirjoittaa. Lattiaremonttimme on ohi ja keittiö on enää rempallaan. Kuten aiemmin mainitsin, lattioiden päälysteeksi valittiin Flotex. Ajattelin kertoa siitä kokemuksia siltä varalta, että joku toinenkin pohtii kodin lattiapintojen vaarallisuutta/liukkautta. Myös muun muassa  epilepsiaa sairastavat ovat varmaankin pohtineet, miten voisivat minimoida kotona kaatumisesta aiheutuvat vammat. Tämä ei siis ole mainos vaan vinkki.

Uuden kotimme lattiapinnat olivat kulunutta muovimattoa, joka oli jäätävän kylmä, kova ja erittäin liukas. Jalkapohjan ollessa vähänkin märkä, liukastumisia ja horjahduksia sattui. Eräänä iltana minimies pamautti päänsä todella pahasti tultuaan suihkusta ja silloin päätin, että asialle on tehtävä jotain. Kyselin neuvoa tutuilta ja tuntemattomilta sekä tutkin netin saloja. Invalidiliitossa työskentelevältä arkkitehdilta sain vinkin Flotex lattiasta. Suomalaisille ajatus kokolattiamatosta on erittäin vieras, mutta mieheni soitti mattoa maahantuovaan firmaan ja sopi ajan tapaamiselle. Saimme perusteellisen esitelmän Flotexista ja sen ominaisuuksista. Esittelijä hieroi ketsuppia ja margariinia mattoon ja puhdisti sen kädenkäänteessä metallilastalla. Matosta irtoaa siis veri, öljy ja oksennus, jälkiä jättämättä. Se on siis kuin tehty lapsiperheelle. Tuleen mattoa ei saa tuikattua ja pinta on myös antibakteerinen. Jalkasientäkään emme saa viljeltyä. Pohjalla on kumi,  joka toimii hyvänä iskunvaimentimena kallon kopsahtaessa lattiaan. Toki myös alakerran naapurit kiittävät, sillä pallon pomputtaminen tai pikkuautoralli asunnossamme ei enää tuota meteliä. Pinta ei ole liukas märkänäkään ja paljain jaloin se on erittäin miellyttävä. Villasukat saa huovutettua pohjasta pilalle tällä matolla, mutta eipä villasukkia enää tarvitse lattian ollessa lämmin.

Kukaan ei ole toistaiseksi liukastunut tai kaatunut kotonamme ja oli ihanaa viskata ympäri kämppää sijaitsevat irtomatot kierrätykseen. Ne olivat kompastumis- ja liukastumisriski. Irtomattoa ei voi laittaa Flotexin päälle. Siitä meitä informoitiin, mutta jääräpäisesti päätimme kokeilla. Matto kiertyi vinoon, eikä todellakaan pysynyt paikallaan.

Flotex on sen verran karkeaa, että hetki meni totutella muutokseen. Aluksi tuntui kuin sukka jäisi pintaan kiinni, mutta lähes viikossa totuimme tunteeseen. Kovin tummaa väriä ei kannata valita, sillä jokaikinen roska näkyy matossa. Sen vuoksi valitsimme maton, jossa on pientä kuviointia, se naamioi pienet roskat, eikä jokapäivä tarvitse olla imuroimassa. Pölynimuri oli vaihdettava, sillä tällainen matto vaatii supertehokkaan koneen, jossa on tamppaava ominaisuus. Sellaisia ei saa alle 300 eurolla, mutta onpahan meillä nyt kerrankin niin hi-tech imskari ledivaloineen, että sen kanssa on melkein ilo leikkiä.

Flotexin asennuksen yhteydessä kaikki kynnykset poistettiin ja keittiön lattiaan vaihdettiin Altro Safety pinta.  Kokolattiamatto keittiössä olisi ollut hieman liian omituinen. Minimies on jopa nukkunut Flotex lattialla, mutta aikuiselle se lienee liian extremeä. Poika nukkui huoneensa lattialla patjalla ja oli nähnyt niin villejä unia, että löysin hänet yöllä kierineenä huoneensa toiseen nurkkaan.

Lastenhuoneen lattia valmiina:

Maton asennuksen hoitivat ammattilaiset, sillä kuvion ja nukan kohdistaminen olisi ollut meille liian haastavaa. Matto on kumipohjansa ansiosta erittäiin painavaa, joten isoa rullaa siirtämään tarvitaan monta miestä. Maton pitäisi kestää kulutusta noin 50 vuotta, eli aika huolettomasti siinä voi tallustella. Tahrojen poistoon tarvitaan suihkepullollinen pesuainetta ja metallinen lasta. Matto ei ime likaa itseensä  ja metallilastan avullas se kaavitaan pois. Olen kokeillut jo autorasvan, märän maalin ja pizzatahran poistoa ja hyvin on sujunut. Maidon ja veden sain pois ihan vaan talouspaperilla, sillä ne jäivät maton päälle ”helmeksi” eivätkä aiheuttaneet läiskiä. Kerran vuodessa kannattaa kuulemma vuokrata viikonlopuksi pesukone, jolla suristellaan koko asunnon lattiat puhtaaksi. Siitä meillä ei vielä ole kokemusta, mutta aikomus on vahva. Ymmärsin, että matosta voi leikata palan pois,  jos siihen tulee joku ylitsepääsemätön jälki/vaurio ja se voidaan täyttää palalla uutta mattoa. Saumoja ei pitäisi jäädä, kunhan nukan kohdistaa oikein.

Olemme olleet tyytyväisiä valintaamme ja toivottavasti se auttaa estämään murtumia ja kolhuja kotona.

Viikkoja on taas vierähtänyt vatsaa kasvatellessa, enkä ole kyennyt istumaan koneen ääreen. Väsymys on lähes tappavaa ja hortoilen sekavana ympäri kotia. Tänäänkään en saanut edes puettua päälleni. Pikkuhäiskän puin kyllä pariinkin otteeseen. Huomenna yritän päivittää blogiani ja kertoa uusimpia kuulumisia, sillä niitähän kyllä on. Maailma ympärillä ei pysähdy, vaikka minä nyt hieman jumitankin.

Sektioaika on sovittu ja siihen on vielä muutama viikko. Heltisi helpolla, ei tarvinnut tapella aiheesta kuten viimeksi. Saapi nähdä pysyykö tyttö siihen asti mahassa. Epäilen, mutta lupasivat saksia vatsani auki jos synnytys alkaa aiemmin. Asia on vaan niin, ettei yhteen pieneen naiseen mahdu kahta ihmistä. Vauvaa ahdistaa ja niin minuakin.

Maha on kaksi kertaa suurempi kuin viimeksi, joten ihan pikkuinen OI-ihminen ei ilmeisesti liene kyseessä. Tosin isäkin on tälläkertaa suurempi, vain pari senttiä alle kaksi metriä. Mielenkiintoista nähdä minkälaista jälkeä syntyy, kun kaksi näin eri ääripään geenikasaa yhdistetään. Vatsanahka ritisee ja paukkuu juovien kaivautuessa yhä syvemmiksi ihoni rippeisiin. Ei auta voiteet eikä öljyt. Raahauduin eilen maani myyneenä sängylle kylkiasentoon (kaikki muu on mahdotonta) ja huokasin syvään. Muru kurksiti kirjansa takaa ja katsoi kysyvästi. "Mun vartaloni on lopullisesti pilattu", sain sanottua juovikkaan ja röpelöisen ruhoni seasta. Muru katsoi hitaasti muuttunutta vartaloani, silitti mahaa ja totesi: "Mutta muista, se on rakkaudella pilattu".

Pojat nukkuvat jo, vain minä ja juoksupyörässä kipittävä hamsteri valvomme. Lattiamiehet tulevat aamulla puoli kasilta ja koko viikonlopun tyhjensimme kotia. Toivottavasti kämppä saadaan kuntoon ennen vauvaa. Viime viikot ovat menneet kauhunsekaisin tuntein, sillä vauva on päättänyt putkahtaa maailmaan ennen aikojaan. Kyljelläni maaten, olen päättänyt taistella vastaan. Minimieskin sanoi huolestuneena, ettei halua sisarensa joutuvan pitkäksi aikaa sinne pukukoppiin. Olin kertonut hänelle keskoskaapista ja sen uhasta, jos vauva nyt päättääkin ponnistaa itsensä pihalle.

Rulla Flotexia eli tulevaa turvalattiaamme:

Huomenna alkaa siis kodin pehmustaminen Flotexilla ja toivon sen olevan oiva ratkaisu tähän heikkoluisten perheeseen. Vauvankin on helpompi köllötellä lattialla kun alla on muutakin kuin kivikova kulahtanut muovimatto. Tänään raahasin pojat vielä huonekalu ostoksille. Molemmat lähtivät mielellään mukaani ja olin asiasta erittäin yllättynyt. Pesänrakennusviettini on aivan mahdoton. Ihan kuin elämä loppuisi vauvan syntymään ja nyt on pakko saada kaikki tehtyä vaikka hampaat irvessä...Meillä oli oikeastaan tosi mukavaa. Muru-polo joutui tosin kantamaan lähemmäs toistasataa kiloa puutavaraa kotiimme minun ja pikkumiehen kipittäessä edellä. Kantamaan kun ei meistä ole. No, saatiinpa uusia hyllyjä viisi ja olkkariinkin kaikenlaista. Huomenna alkaa hirvittävä poraaminen, sillä jokaikinen kaappi on pultattava kulmaraudoilla seinään, etteivät ne kaadu pikkuväen päälle. Hyllylevytkin muru uurastaa kiinni erityisen paksuilla ruuveilla, etteivät ne tipahtele heikkoluisten niskaan. Olisihan se kamalaa jos lapselta menisi henki saatuaan leluhylly yöllä päähänsä!

Taatusti turvalliset leluhyllyt paikallaan 8mm propuilla ja 6mm ruuveilla (70kg:lla kokeiltu, eikä tukiraudat vingahtaneetkaan):

Nyt on pakko mennä poikien seuraksi nukkumaan, etten ole aivan mahdottoman ratkiriemukkaalla tuulella remonttimiesten saapuessa. Mikä siinä onkaan, että väsymys saa minut aivan psycho-bitchiksi? Muru on oppinut tosi taitavaksi. En ole känkkäröinyt kotona enää pitkään aikaan (omasta mielestäni). Aina kun vaaran merkit ovat ilmassa, muru komentaa mut tunniksi päikkäreille. Joskus sekin ottaa päästä, mutta hän tekee sen niin tomerasti ja jopa pelottavasti, että olen katsonut parhaaksi hiippailla pötköttämään. Joskus on vaan ymmärrettävä luovuttaa.

Nyt ne ovat täällä. Raskauden yksi inhottavimmista asioista. Raskausarvet! Ne ilmestyivät kuin tyhjästä ja piirittivät koko ylvään kumpuni täydellisesti. Vaapuin toissailtana supistusten kourissa sohvalle ja pitelin mahaani. Äkkiä tunsin sormieni alla juovia ja uurteita. Sain slaagin, enkä kyennyt liikkumaan hetkeen. Arvasin täysin mistä nyt on kyse. Kiljahdin minimiehen apuun ja hän toimitti sohvalle suuren käsipeilin. Hetken arvottuani ojensin peilin kohti mahaani ja kiljahdin. Vintiö tiedusteli: "aiotko sä nyt äiti meikata sun mahaa kun tarttet peilin sinne?". Hän tietää, että suuren vaaleanpunaisen peilin kanssa ei tehdä muuta kuin suditaan väriä naamaan. "Juu-u, kohta mun varmaan täytyy", sain sanottua ja minimies jatkoi leikkejään tokaisten vaan "Ai".

Kauhuissani kipitin kylpyhuoneeseen. Lähetin murulle tekstarin, jossa kerroin, etten enää ikinä kävele kotona ilman vaatteita. Murulainen on jo paatunut pöljiin juttuihini, eikä vaivautunut edes vastaamaan. Kaivauduin syvälle kosmetiikka-kaivokseeni. Pengoin, kaivoin ja yritin tihrustella etiketeissä juoksevia sanoja. Lopulta löysin jotain, joka saattaisi auttaa edes korvieni väliä. Locobase -repair! Repair kuulosti juhlavalta lupaukselta ja levitin sitä paksut kerrokset vatsani alueelle, siis sine minne käteni enää ylettävät.

Eihän niitä halvatun rantuja pois saa, tiedän. Senpä takia olenkin nyt hiippaillut kotona täysissä pukineissa kaiken aikaa. Pojat varmaan ihmettelevät miksi entinen nudisti vaihtaa asuaan vasta pimeässä, asunnon hiljennyttyä. Toisaalta, tuskinpa nuo edes huomaisivat vaikka lyllertäisin tiikeriksi pukeutuneena. Nythän en tarvitsisi kuin korvat ja hännän! Murina ja kirkkaanvärinen raidoitushan ovat jo omasta takaa valmiina.

Olin juuri hikisellä vatsankasvatus päiväunella, kun puhelimeni soi. Hikoan jopa unissani, kasvattaessani tätä pientä henkilöä mahassani. Sain lähes sydänhalvauksen ja sätkähdin paniikinomaisesti kohti puhelinta, joka oli onneksi käden ulottuvilla. En uskalla laittaa puhelinta äänettömälle ipanan ollessa hoidossa, sillä haluan olla heti tavoitettavissa, jos jotain hätää on. Sain aikaiseksi kummallisen murahduksen ja täti verkon toisessa päässä tiedusteli kummissaan, mihin hän olikaan soittanut. Sain silmät sen verran auki, että tajusin kähistä nimeni, joten pääsimme asiassa eteenpäin. Keskustelukumppani taatusti pohti soittaneensa jonnekin hemmetin mörisevään hourulaan.

Puhelu tuli vakuutusyhtiöstä, jonne olin kirjoittanut tulenpalavan äkäilykirjeen koskien tenavan hammasasiaa. Kirjeessä lähestulkoon haukuin koko korvaussysteemin, yhtiön ja heidän tapansa käsitellä "asiakkaita". Myönnetään, se oli aika jyrkkää tekstiä, mutta hiljaa nöyristelemällä asiat harvoin etenevät mihinkään suuntaan. Olin erittäin tyytyväinen tähän puheluun. Sain tarkan selvityksen kaikkeen ja mahdollisuuden esittää kysymyksiä korvausasian suhteen. Päädyimme siihen, että lähetän jokatapauksessa kaikki kuitit kuluista heille ja aikanaan he tekevät asiasta lopullisen päätöksen, joka sitten ilmoitetaan minulle. Okei, en siis vielä lähde virittelemään suurempia taisteluita, vaan odotan kiltisti hammasta purren kuinka käy.

Tultiin juuri kotiin Lastenklinikalta. Ukkelilta poistettiin tänään vioittunut hammas. Luunmurtumat ynnä muut tällit kai karaisseet jätkää sen verran, että homma sujui kuin tanssi. 4v herra kiipesi tuoliin ja makasi siinä 45 minuuttia suu auki ja inahtamatta. Ei kyyneltäkään. Pieni potilas teki juuri niinkuin lääkäri pyysi. Siinä vaiheessa kun hammasta irrotettiin ja ikenestä kuului ritinää, mulla nousi hiki otsalle. Muru oli tietenkin mukana, lohduttamassa minua ja valamassa minimieheen itseluottamusta. Lääkäri oli hyvin perehtynyt bisfosfonaatteihin ja niihin yhdistettyyn leukaluun nekroosiin. Keskustelimme asiasta ja leukaluun suojaksi määrättiin antibioottia. Pystyin luottamaan lääkäriin 100 prosenttisesti ja herran taito käsitellä lapsipotilasta oli esimerkillistä. Edes leijonaemolla (se hankalampi luonteenpiirteeni) ei ollut mitään valittamista ja se on harvinaista silloin kun omaa poikasta hoidetaan.

Minimiehen päiväkoti on taas kohta kiinni koulutuspäivän takia ja varahoito on järjestetty samaisessa päiväkodissa, kuin missä hammasvamma pääsi sattumaan. Metka juttu on se, että minua varovaisesti ja kautta rantain, pyydettiin pitämään poika silloin kotihoidossa. Minulla sattuu olemaan sinä päivänä omia menoja, lääkärissä käyntiä ynnä muuta, enkä todellakaan ollut varautunut lapsen läsnäoloon. Tavallinen päiväkoti ei siis ota lastani hoitoon, koska he eivät voi häntä tarpeeksi vahtia. Minkäköhän lain mukaan nyt mennään? Täysi päivähoitomaksu peritään, jonka vastineeksi ei saa päivähoitoa. Okei, lupasin ottaa pojan kotihoitoon, eli käytännössä mukaani kiitämään pitkin kaupunkia äidin asioilla. Erittäin työlästä ja vaikeaa keskittyä omiin asioihin kun samalla on viihdytettävä lasta ja varjeltava hänen korviaan liialta määrältä aikuisten asioita. Pieni perkele mielessäni nosti taas päätään, vammaista lasta ei huolita tavalliseen päiväkotiin edes yhdeksi päiväksi, koska hänen vahtimisensa on liian vaikeaa...Just.

Minimies oli kipeenä reilu viikko sitten ja oleskelimme muutaman päivän kotona pyjamissamme. En hennonut viedä häntä pihalle ollenkaan, sillä ulkona oli kova pakkanen ja öisin kuume hipoi 39 astetta lääkityksestä huolimatta. Oli virkistävää olla ihan nokatusten monta päivää, ilman sen kummempia virikkeitä. Välillä tuntui kuin tutustuisin lapseni sielunelämään uudestaan. Hän yllätti minut päivittäin jutuillaan ja pohdinnoillaan elämästä. Vintiö kertoi tarinoita tulevasta työstään ja vaimostaan. Hän on lähietäisyydeltä seurannut raskauden turvottamaa olemustani, eikä usko, että äiti tulisi vielä joskus näyttämään samalta kuin ennen. "Minä voin sitten viedä lapset päiväkotiin kun minun vaimoni on pulskana", ipana tokaisi arkea kuvaillessaan.

Askartelimme paljon ja kaivoin sormiväritkin esille. Sormiväreillä maalatessa minulle valkeni, miksi olin piilottanut ne kaapin perimmäiseen nurkkaan. Ihan järjetön sotkuhan siitä tuli! Taideteokset olivat hienoja, mutta väri tarttui sukkien kautta lattiaan ja lakanoihin. Lopulta jouduin pesemään lastenhuoneen lisäksi koko kylpyhuoneenkin kun siellä oli pesty värillisiä tassuja. Konttasin vielä lastenhuoneen lattialla ja pesin viimeisiä roiskeita kun vintiö tuli viereeni viihdytysjoukoiksi. Sanoin, ettei tämän nyt ihan näin pitänyt mennä ja aloin tietenkin valittaa sotkusta. "Mutta äiti, sehän on minun tapani kehittyä!", hän lohdutti.

Askartelimme myös valokuvakehykset vanhoista pääsiäismunista tulleista yllätyksistä:

Voihan räkä! Poika oli joulun alla varahoidossa toisessa päiväkodissa. Luotin siihen, että hoitajat tietävät perussairaudesta ja valvovat touhuja tarkasti. Minulle oli myös sanottu, että paikalla on aina myös joku tuttu hoitaja omasta ryhmiksestä. Uskalsin siis jättää lapsen hoitoon työni ajaksi, vaikkei näköjään olisi kannattanut –ainakaan taloudellisesti. Maksan korkeinta päivähoitomaksua, mutta joulukuussa olisi näköjään tullut kannattavammaksi hoitaa lapsi itse kotona.

Lasten leikkiessä ulkona, vahinko pääsi tietenkin käymään. Minulle ei asiasta soitettu, vaan tilanne valkeni vasta illalla hakiessani vintiön hoidosta. Poika oli istunut pulkassa, jonka toinen vesseli oli vetäissyt päin liukumäkeä. Hammas sai tällin ja ien oli turvonnut. Vein lapsen tietenkin hammaslääkäriin. Lastenklinikalle, sillä Osteogenesis Imperfecta -lasten hammashoito on keskitetty yliopistolliseen keskussairaalaan. OI, sekä siihen käytettävät lääkkeet (bisfosfonaatit) kun saattavat vaikuttaa hammas- ja leukaluuhun. Hoito aloitettiin ja ensi viikolla tällin saanut hammas kiskotaan irti. Hoito ja lääkkeet eivät suinkaan ole ilmaisia. Sain tänään kirjeen, jonka vaikeaselkoista viestiä yritän nyt tulkita. "Helsingin kaupungin ryhmätapaturmavakuutuksen perusteella korvataan ainoastaan julkisen terveydenhuollon mukaiset sairaanhoitokulut". Sairaalatasoinen hoito ei ole yksityistä, sen toivon nyt vakuutusyhtiön muistavan. Lausuntoja vakuutusyhtiö ei ilmeisesti aio tilata sairaalasta vaan se on jätetty minun huolekseni. Asiasta mainittiin taas tässäkin kirjeessä. Lastenklinikalta viimeksi sanottiin, että vakuutusyhtiö kyllä tilaa heiltä tarvitsemansa paperit. Kohtuuttomasti turhia kuluja, vaivaa ja paperityötä tuleekin nyt huoltajan harteille. Mitä tekee sellaisella päiväkodin vakuutuksella, joka ei korvaakaan mitään? Mitä jos jalka olisi katkennut? Olisiko vakuutusyhtiö silloin vedonnut OI:hin? OI-ihmisille kun ei tapaturma- yms. vakuutuksia myönnetä. Pitäisikö minun nyt alkaa selvitellä päiväkodin vakuutuksen kattavuutta? Kukaan ei yllättäen halua ottaa kantaa asiaan. Pohdin pikku kallossani näitä taas yömyöhään.